Case-esimerkki: Näin syntyi äänimaailma Aboa Vetus -museoon
Jokainen, joka on käynyt Turun arkeologisessa museossa Aboa Vetuksessa tietää, että kyse on aivan erityisestä paikasta. Esiin kaivetut keskiaikaiset rauniot saavat mielikuvituksen liikkeelle. Samalla ympäristö asettaa vaatimuksia asennuksien suhteen.
Lähtötilanne äänilaitteiston suhteen oli se, että museoon alunperin 90-luvulla suunniteltua äänikalustoa oli matkan varrella päivitetty muutamaan otteeseen. Kaikki laitteisto oli kuitenkin käyttöikänsä päässä. Alkuperäinen kiinteä kaapelointi oli suunniteltu hyvin ja kattavaksi. Ongelmana oli se, että kytkemättömät kaapelit oli merkitty pohjakuvaan summittaisesti ja osaa niistä oli enää mahdoton löytää. Koska osaan tiloista olisi ollut lähes mahdotonta päästä uudella kaapeloinnilla, näissä päätettiin käyttää vanhoja linjoja. Näitä lukuunottamatta kaikki kaapelointi tehtiin uudelleen.
Koska tila on laaja ja kaapelivedot joihinkin paikkoihin olivat osittain todella vaikeita, päädyimme kahteen erilliseen ääniräkkiin. Vahvistimien lisäksi Molemmissa on Mac Mini -tietokone, joista lähtee yhteensä noin 50 äänikanavaa.
Äänimaailma koostuu useasta eri tilasta. Tilaan johtavassa portaikossa luodaan tunnelmaa hieman mystisellä äänimaailmalla, joka osittain toistuu myöhemmin kappelin äänimaailmassa. Tarkoitus on valmistella kävijää siihen, että kohta jokin alkaa, sekä luoda iso kontrasti siirryttäessä portaikosta eteenpäin. Tilasta poistutaan samaa portaikkoa pitkin, jolloin jälleen siirrytään näyttelystä muuhun äänitilaan ennen kuin poistutaan nykyhetkeen.
Portaikosta saavutaan varsinaiseen näyttelytilaan ja aikoinaan kyseisellä kohdalla kulkeneelle Luostarinkadulle. Isoin äänellinen kokonaisuus on Luostarinkadun ympäristö, jonka ääniympäristö perustuu ääniin, joita paikalla olisi voinut kuulua keskiajalla. Samassa tilassa raunioiden toisella puolen seinustalla oleviin vitriineihin liitettiin suhteellisen hiljaiset sisältöihin liittyvät äänet. Luostarinkadun äänet sopivat niihin, eivätkä ne puolestaan häiritse kokonaisuutta.
Luostarinkadulta pääsee raunioihin, joissa osassa on katto tallella. Kaikkiin tiloihin ei pääse, mutta jostakin nurkan takaa kuuluvat etäisesti työn äänet. Sepän kilkutus ja suutarin hyräily kenkää naputellessa. Raunioiden paikalla on ollut reilut sata vuotta sitten myös kylpylä, jonka putket ovat osittain näkyvissä. Kyllähän nekin joissakin rakenteissa välillä sihisevät ja kolisevat.
Raunioista noustaan uudemmalle alueelle, jossa on 7 isokokoista Turun valokaappikarttaa eri vuosisadoilta. Jokaisen kartan rakenteisiin on asennettu piiloon resonointikaiutin. Kartoista kuuluu siis hiljaa kyseiseen aikaan sopivaa kaupunkitaustaa. Vanhimmassa lähinnä luontoa, uusimmassa jo hevosia mukulakivillä ja muuta kaupunkihälyä.
Tilassa on myös seinälle projisoitu esitys Turun historiasta. Vaikka kaikki muu oli mietitty hyvin kosketusnäyttöohjauksesta seinäprojisointiin, ääni tuli videotykin kaiuttimesta. Koska videotykki oli asennettu kattoon, esityksen äänet levisivät koko näyttelytilaan videotykin kaiuttimen diskanttisella äänenlaadulla. Tilanne korjaantui, kun esityksen yhteyteen asennettiin kaiutin, josta ääni tuli lähempää katsojaa. Hiljaisemmalla voimakkuudella ja paremmalla äänenlaadulla.
Karttojen jälkeen edessä on kappeli. Kyseisellä paikalla ei ole koskaan ollut kappelia, vaan se on rakennettu museon rakentamisen yhteydessä. Kappelissa toistuu saman henkisenä sisääntuloportaikon hieman mystinen, mutta pyhä tunnelma. Kappelia on käytetty yksityistilaisuuksiin vihkimisiä myöten. Tästä syystä kappelin äänet on mahdollista sammuttaa irralleen muista näyttelyäänistä.
Erillisenä osiona näyttelyssä on lapsille suunnattu Luutarha. Siellä arkeologisen tiedon lisäksi voi löytää kaikkea metsän, tähtitaivaan ja merenpohjan väliltä. Eipä olisi ensimmäisenä tullut mieleen tehdä raunioiden yhteyteen tähtitaivaan ja merenpohjan ääniä.